SPEDE MEMORIAL Aura – Harjattula Golf 4.-5.syyskuuta 2009
1. Lenni Vainio. Huhu kertoo, että tämän vuoden bogit on laskettavissa yhden käden sormilla.
Onko ketään, joka voi haastaa birdey-kone Vainion? Saako Vainio tänä vuonna pelata kaksi päivää golfia Spedessä? Vai löytyykö pahin vastustaja peilistä ,kun 1.kierroksen alkuun mahdollisesti syntyvä bogi pilaa fiiliksen ja avaa tien kesän ensimmäiselle tuplalle – ehkä jopa triplalle. Sakkaako kone kauneuspilkkuun? Toisaalta, kesän aikana pelatut 80 rundia antavat varman uskon siihen, että spedessäkään ei pelata händäriin saatikka alle. Noh, menestystä on luvassa varmasti lähimmäksi lippua iskettäessä ja pisin drive -kisoissa sekä myös korttipöydässä. Vainio on vahva kandidaatti voittamaan turnauksen. ”2.päivän kuumaryhmä”
Kertoimet:
Kisan voitto: 2
Lähimmäksi lippua: 2
Pisin Drive: 2
2. Jussi Siltanen. Suomen oma Padraight Harrington. ”Nomen est omen” eli onko nimi enne, ja Siltaselle tarjolla vain toinen sija? Haluaa voittaa, mutta nauttii myös saunakaljoista. Jusan peli on ollut todella tasaista, ja se nostaakin hänet tasaveroiseksi voittajasuosikiksi Vainion ohella. Jussi nakuttaa kuin kone, mutta mitäs sitten, kun tulee sähkökatkos… ja vintti vaan pimenee… ei taida löytyä golf-tukihenkilöä, joka saa sen paketin kasaan… Onko tänä vuonna kakkonen ykkönen?
”2.päivän kuumaryhmä”
Kertoimet:
Kisan voitto: 2
Lähimmäksi lippua: 3
Pisin Drive: 3
3. Saku Laitinen. Pelannut jälleen kesän aikana hurjia tuloksia. Missä on Sakun miina? XO? Fiilis? Ei, ne eivät tätä miestä kaada. Tosin muiden pelaajien kannattaa varoa XO:lla vahvasti marinoitua Laitista. Huhu kertoo Laitisen huutaneen takana tulevan ryhmän hänen ryhmää hoputtaneelle henkilölle, että ”onko sulla perseenreiät silmien paikalla!”. Todella valmis voittamaan. Ei tarvitse olla piikissä ensimmäisen päivän jälkeen. Voi tulla takaa – ehkä...
”2.päivän kuumaryhmä”
Kertoimet:
Kisan voitto: 3
Lähimmäksi lippua: 3,5
Pisin Drive: 6
4. Jarmo Kaijanen. Mikä on Jarmon kunto? Kaveri hinaa tasoitustaan ylöspäin nopeammin kuin Matti Mononen rimaa seipäässä!!! Pelaa varmasti hyvin, ja kaikki ainekset voittoon ovat olemassa. Edes pelaaminen toisena päivänä 3 promillen humalassa ei vaikuta tähän taituriin millään tavalla. Mutta mikä siis vaikuttaa? Onko ollut selässä juuri ennen ensimmäistä päivää – onko? Voi tuudittautua liialliseen hyvänolontunteeseen ja peli hajoaa. Kävin miten kävi, niin Jarmo on tulessa - tai siis tulilla! . ”2.päivän kuumaryhmä”
Kertoimet:
Kisan voitto: 4
Lähimmäksi lippua: 4
Pisin Drive: 4
5. Mika Virta. Voisi löytyä jopa 2. päivän kuumasta ryhmästä, mutta veikkaan taipuvan täpärästi takaa-ajajien ryhmään. Pelaa todella tasaisesti ja varmasti, mutta muutaman tärkeän ”sankarilyönnin” puuttuminen pelikirjasta saattaa pudottaa muutoin niin vahvan ja hyvän suorituksen niukasti kärjen ulkopuolelle. Mikalla on vedonlyönnin kannalta ehdottomasti paras ns. ylikerroin. Onko tässä nyt se yllättäjä – vai löytyykö banaani pelikirjan välistä??? ”2.päivän takaa-ajajat”
Kertoimet:
Kisan voitto: 6
Lähimmäksi lippua: 5
Pisin Drive: 8
6. Markus Tanninen. Yksi voittajista ja muistuttaa siitä aina kun mahdollista! Mutta mikä on kunto eli kondis? Stondis on edelleen hyvä, mutta nyt pitää pysyä golf-stagan kädessä. Hellä puristus ja valkoisesta aineesta muodostuva kappale lentää taivaan poikki. Jos sataa, ei Maku valitettavasti voita, koska silloin mukaan astuu myös fiilis. Jos ei ole fiilistä, ja luumu sanoo poks, voi ottaa sen toisen stagan käteen. Liukkaalla kelillä Tanninen on liian herkillä, ja paketti leviää valitettavasti liian aikaisessa vaiheessa sessiota.
Mutta mutta, parhaimmillaan, kun sitä fiilistä on, ja onnistumiset nostattavat fiilistasoa entistä ylemmäs, voi tämä herra nakuttaa taululle sellaiset taifuunilukemat, että alta pois. Maku voi pestä kaikki ja sen jälkeen vielä voittaa Speden!
”2.päivän takaa-ajajat”
Kertoimet:
Kisan voitto: 6,5
Lähimmäksi lippua: 5
Pisin Drive: 7
7. Tero Falck. Tulee pelaamaan hyvin. Tulee pelaamaan parhaan Speden ikinä! Falkki tulee, ja se on varma, mutta tuleeko loppuun asti, vai onko kyseessä näytelty orgasmi? Eli ihan jees, mutta voittoa ei taida lohjeta. Jos avaukset lähtevät nätisti ja pitkälle, kutsuu kuumaryhmä. Eli veikkaan Falkkia ”2.päivän takaa-ajajat” -ryhmään. Terohan on tunnettu takaa-ajaja ja omaa hyvät takaa-ajo-ominaisuudet!
Kertoimet:
Kisan voitto: 7
Lähimmäksi lippua: 6
Pisin Drive: 7
8. Teemu Punkka. Nyt ei Tese mennä sieltä, missä tasoitus on matalin! Viime vuonna puhuttiin yllättäjän viitan kantajasta. Nyt pitäisi löytyä taikaviitta, jotta olisi asiaa kakkospäivän kuumaan ryhmään. Tesen tähtihetki tulee osumaan avauspäivään, kun saa ojentaa edellisen vuoden voittajalle hickory-mailan avauslyöntiin. On Tese kelpo mies ja pelimies parhaasta päästä, mutta keskikesän tasoituksen pudotukset tulevat kostautumaan… ovatko toiveet liian korkealla?! Haluja on, mutta niin on monella muullakin miehellä… laitamme kuitenkin miehen niukasti kakkospäivän ”tarvitaan ihme” -lähtöön eli juuri ennen takaa-ajajia. Vai hitto soikoon, onko tässä kuitenkin se todellinen ylikerroin???
Kertoimet:
Kisan voitto: 8
Lähimmäksi lippua: 7
Pisin Drive: 10
9. Masa Peura.” Tulee, ei tule. Tulee, ei tule. Voittoa ei tule.” Näin kirjoitin viime vuonna, ja perskule sentään, tuli se ja voittikin vielä !!! No, entäs tänä vuonna ? On käyty prolla! On käyty hierojalla! On käyty ulkomailla! On käyty syvällä! Kauden alussa pro:n sekoittama swingi alkaa löytymään. Jos lyöntiasento on jo puoliksi tehty, on se tässä tapauksessa jo oikeastaan tehty. Mitä uskallan sanoa tästä kylmähermoisesta voittajaksi kasvaneesta miehestä? No tänä vuonna nautitaan fiiliksestä, sadesäästä ja xo-tuikusta, mutta ei voiton hurmasta. Liittyy Tesen kanssa 2.päivän ”tarvitaan ihme” -lähtöön. Toisaalta, hiihti Hartsakin Lahdessa 2001 ihan kärjen tuntumassa… tosin pikkupiristeessä… eli onko siinä kuitenkin mahdollisuus… muista Masa tankkaus!!!
Kertoimet:
Kisan voitto: 8
Lähimmäksi lippua: 7,5
Pisin Drive: 10
10. Antti Salmenkaita. Toivoisin voittoa tälle herralle – oikeesti! Veikkaan, että ensin tulee Jeesus ja vasta sitten Konnuksen voitto tälle planeetalle. Jos pelaisimme metsässä, olisi tämä herra ehdoton voittaja. Kun kuitenkin pitää pelata väylällä, katoavat mahdollisuudet voittoon lähes täysin. Jos Konda lyö betsin joka ikisestä lyönnistä 2 päivän aikana, mahdollisuudet voittoon kasvavat valtavasti. Konda ei häviä vedonlyöntiä koskaan! Mies tarvitsee pienen ihmeen voittoon, joten 2. päivän ryhmä ”tarvitaan ihme” sopii kuin nenä päähän! Vedonlyöntitilastoissa herra on kuitenkin petrannut huomattavasti edelliseen vuoteen.
Kertoimet:
Kisan voitto: 14
Lähimmäksi lippua: 9
Pisin Drive: 12
11. Mikko Bergmann. Jos sama tahti jatkuu kuin alustavilla kierroksilla, tulemme kuulemaan V-alkuisen kirosanan 120 kertaa ensimmäisenä ja 120 kertaa toisena päivänä. Tämä tarkoittaa lyhyellä matematiikalla kokonaistulosta 240 lyöntiä. Mikko on ottanut rennosti ja luottaa siihen, että jos ei pelaa yhtään rundia ennen Spedeä, tulee Spedessä pelaamaan kesän parhaan ja toiseksi parhaan kierroksen. Tämä on loistava, mutta ei pettämätön logiikka. Mahdollisuus on olemassa, sillä herralla on nimi kannussa, ja se tekee miehestä voittaja tyypin… tänä vuonna tosin vain tyypin! Noh, Xo maistuu, ja V-raikaa, niin mikäs siinä. ”2.päivän Rupusakki”
Kertoimet:
Kisan voitto: 15
Lähimmäksi lippua: 9
Pisin Drive: 10
12. Timo Lukumaa. ”Kaunis ja rauhallinen swingi.”, sanoin viime vuonna. Nyt on tarjolla vain rauhallinen swingi, rauhallinen mieli ja janoinen kieli. Toki tälläkin herralla on mahdollisuus! Pelannut viime vuonna kivaa ja tuloksellista golfia, mutta tänä kesänä mailat eivät jostain syystä lähteneet vintiltä yksin kentälle treenaamaan. Joko mailat ovat loukkaantuneet vähästä käytöstä tai mailasta kiinni pitävän miehen suhde golfiin on muuttunut välinpitämättömäksi. Oli miten oli, mutta niin on, että voittoa ei tule. ”2.päivän Rupusakki”
Kertoimet:
Kisan voitto: 16
Lähimmäksi lippua: 9
Pisin Drive: 9
13. Joku muu. Kukaan ”muu” ei spedeä voita. Joku muu ei ole natiivi voittaja vaan se on turisti.
Turisteille on kyllä tarjolla hetkittäisiä valon pilkahduksia, mutta pääsääntöisesti sydänalaa painaa koti-ikävä, kun joutuu olemaan vieraalla maalla tai siis kentällä. Joku muu on eksyksissä kuin kenialainen juoksija suunnistuksen PM-kisoissa. Paljon tapahtuu, mutta tulosta ei synny! Onneksi joku muu voi lievittää tuskaansa XO:lla. Ja sen hän tulee tekemään antaumuksella.
Kertoimet:
Kisan voitto: 20
Lähimmäksi lippua: 12
Pisin Drive: 10
Kertoimet turnauksen voittajasta:
1. Lenni Vainio 2
2. Jussi Siltanen 2
3. Saku Laitinen 3
4. Jarmo Kaijanen 4
5. Mika Virta 6
6. Markus Tanninen 6,5
7. Tero Falk 7
8. Teemu Punkka 8
9. Masa Peura 8
10. Antti Salmenkaita 14
11. Mikko Bergmann 15
12. Timo Lukumaa 16
13. Joku muu 20
Pisin Drive:
1. Lenni Vainio 2
2. Jussi Siltanen 3
3. Jarmo Kaijanen 4
4. Saku Laitinen 6
5. Markus Tanninen 7
6. Tero Falk 7
7. Mika Virta 8
8. Timo Lukumaa 9
9. Mikko Bergmann 10
10. Joku muu 10
11. Masa Peura 10
12. Teemu Punkka 10
13. Antti Salmenkaita 12
Lähimmäksi lippua:
1. Lenni Vainio 2
2. Jussi Siltanen 3
3. Saku Laitinen 3,5
4. Jarmo Kaijanen 4
5. Markus Tanninen 5
6. Mika Virta 5
7. Tero Falk 6
8. Teemu Punkka 7
9. Masa Peura 7,5
10. Mikko Bergmann 9
11. Timo Lukumaa 9
12. Antti Salmenkaita 9
13. Joku muu 12
voit lyödä vetoa ladbrokes.com sivuilla. Valitse "Suomen erikoiset" ja sieltä "Spede Memorial"

