Left Foot's blog | Ladbrokes.fi

LAUANTAIN EVANKELIUMI

Lauantaiaamu. Annan kertoimen 1,40 sille, että tänään sataa… vettä tai lunta… tai paskaa omaan niskaan. Annan kertoimen 1,25 sille, ettei auringosta ole tänään tietoakaan. Olo on kuin kihomadolla yksisuuntaisten ajoteiden sävyttämässä perseenreiässä – valosta ei ole tietoakaan, vaikka Villen pitäisi olla juuri nyt Suomessa. Annan kertoimen 5,75 sille, etten anna seuraavalla kohteelle kerrointa 1,30. Annan kertoimen 1,30 sille, että Tanja Karpelan Linnan juhlien puvun kokonaispinta-ala on alle 50 neliösenttimetriä.

HIFK-JOKERIT - HUTTUA?

HIFK-Jokerit. Normaalisti olisi muna pystyssä, mutta ei nyt. Olisiko mitenkään mahdollista, että joku saatananmoinen asteroidi hipaisisi rakasta maapalloamme sillä seurauksella, että planeettamme kääntyisi hieman eri tavalla pörtsälleen? Tämä mahdollistaisi sen, että eteläisen pallonpuoliskon tiupa-Tommit saisivat oman osansa siitä, miltä allekirjoittaneesta tuntuu aamuisin autoa skrapatessa, kun kattovalo ei ole päällä.

KOH SAMUI 2009, ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN TILINPÄÄTÖS

Mitä voi keskivertaistakin keskivertaisempi vääntäjä tässä kohtaa todeta? Miksi kaikkien Koh Samuin paikallisten miespuolisten taksikuskien vasempaan pakaraan on tatuoitu Left Foot? Näynkö mä peilistä? Nouseeko Haka?

KOH SAMUI 2009

Moottoritie on kuuma. Huomenna hehkuu putki, kun parikymmentä pokerimiestä säntää allekirjoittaneen kanssa Koh Samuin monsuuniviidakkoon. Raporttia on tulossa tienpäältä, siitä voitte olla varmoja. Ensimmäistä raporttia odotellessa voitte vaikkapa tunkea rahojanne Sienaan, Auxerreen, Juventukseen, Parmaan +1, Crystal Palaceen, Readingiin, Swanseaan, Lyoniin sekä Valenciaan.

Ja pokerijätkille tiedoksi, että on aivan turha tulla jälkikäteen pillittämään, kun leftari-setä on nyhtänyt taskuista kaikki pelimerkit, nyyh nyyh!

KILPAILU JATKUU EDELLEEN! VOITA KANNETTAVA PSP GO -PELIKONE!

Käännöskilpailu jatkuu edelleen. Lontoon isot herrat ovat nyt lyöneet isot päänsä yhteen ja tämän jälkeen vielä yhdessä päättäneet, että allekirjoittaneen blogia aletaan kääntää muille kielille: ensin englanniksi ja sitten siitä toiselle kotimaiselle, norjaksi sekä tanskaksi.

OSALLISTU KILPAILUUN!!! OLE VUODEN (TAKIN)KÄÄNTÄJÄ JA VOITA KANNETTAVA PSP GO -PELIKONE!!

No niin, nyt on sitten tämäkin päivä nähty. Ei, en puhu nyt mistään saatanan emakkoviruksesta tai pieleen menneestä vetovinkistä… tällä kertaa asia koskee omaa blogiani. Lontoon isot herrat ovat nyt lyöneet isot päänsä yhteen ja tämän jälkeen vielä yhdessä päättäneet, että allekirjoittaneen blogia aletaan kääntää muille kielille: ensin englanniksi ja sitten siitä toiselle kotimaiselle, norjaksi sekä tanskaksi.

VINKKEJÄ BB-PÄÄTTÄJILLE

Keskiviikkona antamistani kolmesta vetovinkistä osui kaksi, kun Livorno (2,50) ja Djurgården +1 (2,01) hoitelivat vastustajansa ja tämän jälkeen vieläpä voittivat ne. Tänään pelaillaan taas tosi mielellä vesi kielellä, koska muutoin kieli kuivuu, mikä puolestaan johtaisi siihen, että loppublogi jouduttaisiin hoitamaan päätökseen kuivalla kynällä.

ASIAA ASIASTA

Pitäisi varmastikin olla hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa, mutta minkäs teet, jos on kuitenkin jotain, joka pitäisi sylkäistä ulos tuulensuojasta. Nyt on käynyt kuitenkin niin, ettei sitä räkäklimppiä löydy mistään kitalaen ja huulien (ei häpy) välimaastosta, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että tässä joutuu ihan tosissaan painamaan verenmaku suussa viikonlopulle asti. Jos veri maistuu suussa, on treeni onnistunut suhteellisen täydellisesti.

SAMPO VAI SAMI? INTER VAI FC LAHTI? LOEB VAI HIRVONEN? LEFT FOOT VAI RIGHT FOOT?

Hirvonen vai Loeb? Loeb vai Hirvonen? Nyt on aika painaa kaasua ja jättää muutama nuotti väliin, jotta maaliviiva ylittyisi ennen Sebastian-poikaa. Loeb johtaa ratkaisevaa rallia tällä hetkellä, ja näyttää pahasti siltä, ettei Hirvis voita titteliä tänäkään vuonna. Kenties Mäkisen Tomppa juottaa Sebastian-pojan perjantain ja lauantain välisenä yönä vietettävissä genitaalikinkereissä sen verran seitinohueeseen kosamiittihuuruun, että Sebastian-poika joutuu ajelemaan pari lauantain ensimmäistä erikoiskoetta taksilla. Kenties…

VOITTOA (EI LIUKKOSTA) VOITON PERÄÄN!

Kuinka täydellisiä voivat vetovinkit olla? Ei siinä mitään, soitelkaa toki 125 euroa minuutissa maksaville, puhtaasti räpylärokkitietämykseen panostaville vihjepalvelulinjoille, jos siltä tuntuu. Eihän sitä tiedä, jos sieltä joku kaunis päivä vastaakin ihanan möreä-ääninen perus-Elli, joka ehdottaa vaatteiden virtuaalista riisumista puhelimessa. Sitä ei voi koskaan tietää, ei koskaan…

Viikonlopun peleihin vihjaamistani ilmaisista kymmenestä kohteesta osui kahdeksan:

Scunthorpe 3,00
Barnsley 3,50
Stoke 2,10
Montpellier 2,10
Valenciennes 1,53
Espanyol 1,80